Glorifioinnista kritisointiin: Imperialismia ja kolonialismia valkokankaalla 3-5 op


Kurssilla käsitellään eurooppalaista (ja parissa tapauksessa myös itä-aasialaista) kolonialismia ja imperialismia kuvaavia elokuvia. Maantieteellisesti jaoteltu aineisto koostuu etupäässä ranskalaisista ja brittiläisistä elokuvista, mutta joukossa on myös esim. intialaisia ja japanilaisia. Ne kuvaavat siirtomaavallan aikaa ja osa myös sen romahdusta toisen maailmansodan jälkeen. Varhaisimmissa niistä on havaittavissa vielä kyseisen aikakauden äänenpainoja, mutta vuosikymmenten kuluessa sävyt ovat neutraloituneet ja kääntyneet entistä selvemmin kriittisiksi. Joka tapauksessa ne ovat aina olleet potentiaalisia historiapolitiikan välineitä ja kiihkeidenkin keskustelujen sytyttäjiä.
Kurssilla pohditaan, millaisia siirtomaavallan ja imperialismin ilmenemismuotoja ohjaajat ja käsikirjoittajat ovat elokuvissaan halunneet nostaa esiin. Joissakin maissa aihe on edelleen niin arka, että sitä on suoraan käsitelty vain muutaman kerran – Japani on tästä malliesimerkki. Mitä valinnoilla ja tulkinnoilla on (mahdollisesti) haluttu kommentoida (esim. allegoriat elokuvien teko- ja julkaisuvuosien nykypäivään?). Miten post-koloniaaliset elokuvat eroavat varhaisemmista? Elokuvista nousee niin kulttuurisesti, poliittisesti ja sotahistoriallisesti kuin imperiumien talouslogiikankin kannalta kiintoisia teemoja.
Kurssilla analysoitavia elokuvia ovat mm. Neljä sulkaa (1939), Arabian Lawrence (1962), Zulu (1964), Khartum (1966), Aguirre – Jumalan viha (1972), Black and White in Colour (1976), Gandhi (1981), Minun Afrikkani (1985), Viimeinen keisari (1987), Indokiina (1992), Yön metsästäjät (1996), Lagaan – olipa kerran Intiassa (2001) ja Che (2008). Opiskelijat saavat hyvissä ajoin ennen kurssin alkua listan kaikista vaihtoehtoisista elokuvista.