Tavoitteet
Kurssilla käsitellään vaikuttavuutta laaja-alaisesti ja perehdytään vaikuttavuuden monimuotoisuuteen erilaisten teemojen, esimerkiksi ennakointi, tutkijoiden roolit päätöksenteon tukemisessa, vaikuttavuuspolut ja vaikuttavuuden arviointi, kautta.
Kurssi auttaa ymmärtämään, mistä tutkimuksen vaikuttavuudessa on kyse ja miten sen syntymiseen on mahdollista myötävaikuttaa.
Kurssilla opitaan, kuinka tärkeää on tunnistaa tutkimuksia hyödyntävät olennaiset tahot ja miten ja miksi niiden kanssa kannattaa pyrkiä vuorovaikutukseen. Kurssi tarjoaa ymmärrystä tutkimuksen ja päätöksenteon vuorovaikutuksen yhteiskunnallisesta taustasta, tutkijan rooleista päätöksenteon tukemisessa ja erilaisista reiteistä, joita pitkin tutkimustietoa välitetään erilaisten yleisöjen hyödynnettäväksi.
Kurssi tarjoaa valmiuksia ymmärtää, miten tutkimuksen vaikuttavuutta arvioidaan sekä minkälaisia riskejä ja mahdollisuuksia arviointiin liittyy. Lisäksi kurssilla tutustutaan työkaluihin, joiden avulla pohditaan ja suunnitellaan omia vaikuttavuuspolkuja.

- Opettaja
Outi Nurmela