Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelijalla on hyvä yleiskuva ajankohtaisesta muotioikeudellisesta sääntelystä sekä muotiin, muotoiluun ja muuhun luovaan työhön liittyvistä tyypillisimmistä oikeudellisista ongelmista ja niiden systemaattisista ratkaisuperiaatteista. Termi “muoti” ymmärretään opintojaksolla laajasti, käsittäen varsinaisen vaate- ja asusteteollisuuden ja -taiteen lisäksi myös esimerkiksi kodin sisustukseen, arkkitehtuuriin, kulkuvälineisiin ja teknologisiin innovaatioihin liittyvän luovan työn, mukaan lukien visuaalisen, materiaalisen ja teknologisen luovuuden. Opintojaksolla on muotioikeudelle tyypilliseen tapaan monitieteinen näkökulma oikeustieteeseen, ja opiskelija oppii ymmärtämään etenkin muodintutkimuksen tieteenalan ja oikeustieteen vuorovaikutuksellisen suhteen. Muotia, muotoilua ja muuta luovaa työtä käsitellään opintojaksolla kestävän kehityksen linssin kautta, huomioiden niin ympäristöllisen, sosiaalisen, kulttuurillisen kuin taloudellisen kestävyyden. Perehdymme myös ennen kaikkea muotialalla vallalla oleviin brändihierarkioihin sekä niiden yhteyteen immateriaalioikeuksien ja kestävän kehityksen kanssa. Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa hahmottaa muotioikeuden olemuksen ongelmakeskeisenä oikeudenalana ja temaattisena kokonaisuutena muiden oikeudenalojen joukossa sekä ymmärtää, mitä lisäarvoa monitieteinen tutkimusote oikeustieteelle parhaimillaan antaa. Opintojaksolla opiskelija tutustuu sääntelyn ja sen tulkinnan kannalta keskeisen oikeudellisen materiaalin – kansallisen ja kansainvälisen – hankkimiseen, siihen perehtymiseen ja sen nojalla tapahtuvaan argumentointiin. Lisäksi opiskelija perehtyy oikeudellista argumentaatiota tukevan, muilta tieteidenaloilta peräisin olevan materiaalin hyödyntämiseen. Opintojaksolla perehdytään myös muotioikeudellisen oikeustutkimuksen laajaan yhteiskunnalliseen vaikutukseen. Opintojaksolla painotetaan oikeudellista kirjoittamista, ryhmätyöskentelyä sekä palautteen antamista ja vastaanottamista. Opintojakso tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden parantaa tieteellisen kirjoittamisen taitojaan.

- Opettaja
Heidi Härkönen