TUTA0036 Johtamisen perusteet, 3 op  

Turun yliopisto, Syksy 2026

 

KURSSIESITE

 

Kurssin yleiskuvaus

 

Johtamisen perusteet on johdantotason yleisesitys johtamisen perinteisiin, teorioihin ja käytäntöihin. Kurssi on suunnattu Tuotantotalouden ensimmäisen vuoden opiskelijoille, sekä siltaopinnoksi Tuotantotalouden maisteriohjelman opintoihin.

 

Kurssi tarkastelee johtamista neljästä näkökulmasta.  Kurssin alussa tarkastellaan johtamisajattelun historiallista kehitystä ja avataan keskeisten johtamiskäsitteiden sisältöä. Seuraavaksi tarkastellaan liiketoiminnan johtamista strategian, asiakkuuksien ja arvoketjujen johtamisen kautta. Kolmas näkökulma tarkastelee johtamista organisaation sisäistä, operatiivista johtamista organisaation, tuotannon ja talouden johtamisen avulla. Neljäs näkökulma tarkastelee johtamista ihmisten johtamisena, käsitellen henkilöstövoimavarojen, osaamisen, ryhmien ja työn, sekä muutoksen ja kulttuurin johtamista. Lisäksi tarkastelemme kestävän kehityksen ja vastuullisen liiketoiminnan merkitystä johtamiselle.

 

Aika, paikka ja materiaali

 

Kurssi toteutetaan lukuvuoden ensimmäisen periodin aikana, opetus käynnistyy viikolla 36 ja päättyy viikolla 42. Viikolla 39 opiskelijat valmistelevat pienryhmissä opintopajojen esityksiään.

 

Luennot pidetään tiistaisin ja keskiviikkoisin syksyn 2026 toteutuksen aikana. Huomaa viimeisen luentokerran (elokuva-analyysi) pidennetty kesto (3 h). Tarkasta tarkat luentoajat ja -paikat tämän ohjeen kohdasta ’Opetussisältö’.

 

Kurssin opetusmateriaalina toimii seuraava kirja.

Viitala, Riitta & Jylhä, Eila (2019). Johtaminen: keskeiset käsitteet, teoriat ja trendit. Sanoma Pro.

Kaikki kirjan painokset (1..3) kelpaavat. Kirja on saatavissa useista kirjastoista, painettuna sekä e-kirjana, esim. https://www.ellibs.com/fi/

Kurssin toteutustavasta johtuen opiskelijoiden on hankittava kirja käyttöönsä heti kurssin alkuvaiheesta alkaen. Kurssilla toteutetaan ns. käännetyn luokkahuoneen periaatetta, jossa opiskelijat lukevat kurssikirjasta osioita ennen kuin näitä osioita käsittelevät opetustilanteet järjestetään. Kirjaan tutustuminen alkaa kurssin kahden ensimmäisen viikon aikana.

Lue kirjan osio I Johtaminen tieteenalana, toimintana ja taitoina kurssin toisen viikon luentoihin mennessä.

 

Opettaja

 

Yliopistonlehtori Jouni Virtaharju (TkT, DI)

jouni.virtaharju@utu.fi

050-568 0369

 

Osaamistavoitteet

 

Opiskelija ymmärtää johtamisen teorian ja käytännön kehitystä nykyiseen muotoonsa, muodostaen kokonaiskuvan johtamisen kentästä. Opiskelija ymmärtää mitä johtamistyöhön liittyy organisaatioiden arjessa. Hän oppii hyödyntämään keskeisimpiä johtamisen käsitteitä. Hän tiedostaa johtamisen perustehtävän ja sen yhteydet organisaation sisäiseen ja ulkoiseen toimintaympäristöön. Opiskelija oppii havainnoimaan johtamisen tilannetekijöitä ja ymmärtämään miksi eri konteksteissa johtamisen käytännöt voivat vaihdella. Opiskelija ymmärtää miten eettisyys ja vastuullisuus liittyvät johtamisen kokonaisuuteen.

 

Opetussisältö

 

Kurssin opetussisältö muodostuu kurssin opettajan vetämistä luennoista, opiskelijoiden toisilleen järjestämistä opintopajoista, elokuva-analyysista ja vierailijaluennosta.

 

Ajankohta

Luennon sisältö

Paikka

Ke 2.9.

12.15-14.00

Kurssin esittely ja toteutus

Opiskelijoiden esiymmärrys

(Suomalaisen) johtajuuden ihannekuva

 

DEN218

Ti 8.9.

10.15-12.00

Opiskelijaryhmien kokoaminen

Johtamisen kenttä, keskeisten käsitteiden tarkastelua

 

Edu3

Ke 9.9.

12.15-14.00

Opintopaja-aiheiden allokointi

Johtamis- ja organisaatioajattelun kehityspolku ja vaikutukset nykyhetkessä

 

DEN218

Ke 16.9.

12.15-14.00

Vierailijaluento työelämästä

DEN218

Vk 39

Opintopajojen valmisteluviikko

 

Ti 29.9.

10.15-12.00

Opintopaja 1: strategia, arvoketju, ekosysteemit

DEN280

Ke 30.9.

12.15-14.00

Opintopaja 2a: päätöksenteko, organisaatio, johtamisjärjestelmät, tuotanto & suorituskyky, talous, osaaminen, riskit

DEN218

Ti 6.10.

10.15-12.00

Opintopaja 2b: päätöksenteko, organisaatio, johtamisjärjestelmät, tuotanto & suorituskyky, talous, osaaminen, riskit

Edu3

Ke 7.10.

12.15-14.00

Opintopaja 3a: HR, motivaatio, ryhmät, leadership, muutosjohtaminen, kulttuuri

DEN218

Ti 13.10.

10.15-12.00

Opintopaja 3b: HR, motivaatio, ryhmät, leadership, muutosjohtaminen, kulttuuri

DEN216

Ke 14.10.

12.15-14.00

Opintopaja 4: yrittäjyys, kestävä kasvu, vastuullisuus

DEN216

Ti 20.10.

09.00-12.00

Elokuva-analyysi – opintopaja

DEN216

 

 

Toteutustapa ja arviointi

 

Luennot (8 t), pienryhmätyöskentely (opintopajat) (15t), kirjallisuus.

Kurssi toteutaan yhdistelmänä luentoja ja pienryhmätyöskentelyä. Kurssin opettaja luennoi oppikirjan osaan 1: Johtaminen tieteenalana, toimintana ja taitoina -liittyvät asiat kolmen ensimmäisen opetuskerran kuluessa. Valtaosa opetuskerroista muodostuu opintopajoista, joissa nimetyt opiskelijaryhmät valmistelevat ja käyvät läpi oppikirjan osiin 2-5 liittyvän sisällön. Opiskelijaryhmät muodostetaan ja niille määritellään vastuualue oppikirjasta luentojen 2 ja 3 aikana. Kurssilla käy vieraileva luennoitsija työelämästä kertomassa omista johtamiskokemuksistaan ja -opeistaan ja viimeisenä opetuskertana katsomme yhdessä elokuvan ja analysoimme sitä johtajuuden näkökulmista.

 

Kurssilla sovellamme käännetyn luokkahuoneen opetustapaa, jossa opiskelijoiden edellytetään lukevan kutakin opetuskertaa koskevan osan oppikirjasta ennen opetustilaisuutta. Tällä tavalla tuemme laajaa yhteistä keskustelua kulloinkin tarkasteltavasta teemasta. Tämä periaate koskee sekä opettajan luentoja että opintopajoja, eli opettaja edellyttää että kurssikirjan osio 1 on luettu luentoihin 2 (8.9.) ja 3 (9.9.) mennessä.

 

Opintopaja on opetustapa, jossa opiskelijoille annetaan valta ja vastuu luetun sisällön esittelystä kollegoilleen. Opintopajassa kulloinkin vastuussa olevan ryhmän tehtävä on kiteyttää ja tehdä keskeiset nostot oppimateriaalialueesta, sekä miettiä kysymyksiä ja keskusteluaiheita koko opiskelijaryhmälle. Muiden opiskelijoiden vastuulla on tukea kulloinkin esitysvastuussa olevan ryhmän työtä, osallistua keskusteluun, esittää kysymyksiä ja mielipiteitä. Opettajan tehtävä on tukea ryhmän työtä ja tarvittaessa täydentää ja syventää käytyä keskustelua.

 

Vierailijaluennon tarkoitus on tarjota yksittäinen esimerkki siitä millaista ylemmän johdon työ tänä päivänä suomalaisessa liike-elämässä on. Elokuva-analyysissa harjoitellaan johtamisen käsitteistön soveltamista ja arvioidaan yhdessä johtamistyön monitulkintaisuutta.

 

Kurssi arvioidaan arvosanalla hyväksytty/hylätty. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan oppikirjan lukeminen, aktiivinen osallistuminen opetustilaisuuksiin sekä oman opintopajan hyväksytty toteutus. Opiskelija voi olla maksimissaan 1-2 opetuskerralta estynyt. Poissaoloista pitää etukäteen sopia opettajan kanssa. Mikäli poissaoloja tulee tätä enemmän, hylätään kurssisuoritus. Poissaolot myös korvataan erillisellä kirjallisella tehtävällä, jotka opettaja nimeää kurssin kuluessa. Omalta opintopajavastuukerralta ei voi olla poissa. 

  • Opettaja
    Jouni Virtaharju