- Opettaja
Riikka Turtiainen
Turun yliopiston Moodle
Hakutulokset
Suot ovat keskeinen osa suomalaista maisemaa – sekä luonnontilaisina
että vesitaloudeltaan muutettuina. Praktikumkurssilla perehdytään
monenlaisiin soihin, niiden luonnontekijöihin, ympäristöhistoriaan,
käyttötapoihin ja kulttuurisiin merkityksiin. Kurssiin sisältyy kaksi
ekskursiopäivää, joiden aikana tutustutaan hyvin erilaisiin ja eri
tavoin käytettyihin soihin.
Opettaja Ilona Hankonen
- Opettaja
Maunu Häyrynen
- Opettaja
Niko Hakkarainen
Kurssin jälkeen opiskelija ymmärtää, että logopedia ja puheterapeuttinen arviointi ja kuntoutus perustuvat tieteelliselle tutkimukselle, ja että tieteellisen kirjallisuuden seuraaminen on keskeinen osa puheterapeutin ammattitaitoa ja sen ylläpitoa. Hän osaa arvioida logopedian tieteellistä tutkimusta ja ymmärtää, että tutkimuksen tulokseen vaikuttavat monet erilaiset tekijät. Opiskelija ymmärtää miten tutkimuksissa yritetään kontrolloida erilaisia virhelähteitä, miten erilaiset tutkimusasetelmat toimivat ja osaa kriittisesti arvioida tieteellisten tutkimusten näytön tasoa.
Kurssin osaamistavoitteet liittyvät erityisesti seuraaviin valmistuvan puheterapeutin osaamistavoitteiden ydinosaamisalueeseen: 1. tiedollinen perusta, tietojenkäsittely ja kriittinen ajattelu, 2. Tutkimus ja alan kehittäminen, 8. Asiantuntijuus ja oman ammattitaideon ylläpito. Valmistuvan puheterapeutin osaamistavoitteet löytyvät osoitteesta: https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2022-01/LTDK_logopedia_valmistuvan_puheterapeutin_osaamistavoitteet_fi.pdf

- Opettaja
Henry Railo
Kurssin kuvaus
Historiallisesti tarkasteltuna tilanne ei ole ainutlaatuinen, sillä kulkutaudit ovat levinneet aiemminkin rajoja ja yhteiskuntajärjestelmiä kunnioittamatta. Vaikka erilaisten epidemioiden välillä voidaankin nähdä yhteneväisyyksiä, jokaisella epidemialla on kuitenkin ollut oma kontekstinsa, syynsä ja seuraamuksensa.
Tällä kurssilla paneudutaan eri aikojen kulkutauteihin niiden syihin ja seuraamuksiin sekä taudeista toipumiseen ja yhteiskuntien selviytymiseen. Tarkastelussa ovat esihistorialliset tartuntataudit, musta surma ja muut rutot, spitaali, tuberkuloosi, kolera, isorokko sekä aiemmat merkittävät influenssaepidemiat.
Kurssin tavoitteena on kehittää laaja-alaista ymmärrystä
kulkutautien historiaan sekä pohdiskelevaa ja tutkivaa oppimista. Kurssiin liittyy tutustumista annettuihin aineistoihin,
niiden pohjalta toteutettavia tehtäviä sekä itsenäisesti laadittava lopputyö.
***
Laajuus: 5 op
Opetusmuoto: Verkkokurssi, joka suoritetaan tehtäväkohtaisesti annetussa aikataulussa.
Kurssin kohderyhmä: Kurssille voivat osallistua historian, arkeologian ja kulttuurien tutkimuksen opiskelijat sekä muut tematiikasta kiinnostuneet opiskelijat.
Kurssin suunnitteluryhmä: Dosentti Liisa Seppänen, dosentti Heikki S. Vuorinen, FT Veli-Pekka Toropainen, FM, tohtorikoulutettava Ulla Moilanen ja FM, tohtorikoulutettava Sofia Paasikivi.
Opetuksen tuottaja: Historian valtakunnallinen verkko-opetus, Turun yliopisto
Aikataulu: Kurssi alkaa 26.10.2020 klo 12.00 ja päättyy 13.12.2020 klo 23.59
Opettaja(t): Dosentti Liisa Seppänen, dosentti Heikki S. Vuorinen, FT Veli-Pekka Toropainen, FM, tohtorikoulutettava Ulla Moilanen ja FM, tohtorikoulutettava Sofia Paasikivi.
- Opettaja
Liisa Seppänen

- Opettaja
Tuomas Hovi
Syyslukukauden Kulttuurin ja terveyden tutkimusyksikön tutkijaseminaarit järjestetään englanniksi ja suomeksi. Seminaarin tavoitteena on käsitellä tutkijan omaa työtä ja alan merkittävää teoriaa. Syksyn ensimmäiseen tutkijaseminaariin kutsutaan tutkijoita esittelemään kulttuurin ja terveyden tutkimukseen liittyviä tutkimuksiaan. Esitysajan pituus on noin 5-10 min. Tutkimuksesi voi olla vasta alussa tai jo pidemmällä, tule esittelemään sitä matalalla kynnyksellä. Tervetuloa osallistumaan!
Tutkijaseminaari kokoontuu noin kerran kuussa tiistaisin klo 14.00-16.00. Seminaarit pidetään seuraavina päivinä:
15.10.2024
10.12.2024
Tapaamiset toteutetaan hybridinä Zoomissa ja Arcanumissa (Turun yliopiston kampuksella). Linkki Zoomiin ja tarkka tapaamispaikka löytyvät tutkijaseminaarin Moodle-alueelta ja koordinaattorista.
Haluatko esitellä tutkimustasi? Ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse tutkijaseminaarin koordinaattoriin Avril Tynaniin (aatyna@utu.fi)
- Opettaja
Avril Tynan
Kulttuurialaan tutustuminen, työelämätaitoihin perehtyminen, työnhakutaitojen harjoittelu, urasuunnittelu, oman osaamisen tunnistaminen ja sen esille tuonti sekä muiden työelämätaitojen kehittäminen.
- Opettaja
Jaana Kouri
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa tutkimusalaan liittyvän pienimuotoisen tutkimusprojektin. Hän tuntee pääpiirteissään aineistojen tuottamisen erilaiset mahdollisuudet, ymmärtää teorian roolin aineistolähtöisessä tutkimuksessa sekä hallitsee tieteellisen esittämisen ja tieteellisen tekstin arvioinnin perusteet. Opiskelija harjoittelee etnografisten menetelmien käyttöä sekä ryhmätyö- ja seminaarityöskentelyn taitoja. Hän harjoittelee tiedonhakua, tutkimustekstin lukemista ja kirjoittamista sekä tieteellistä esiintymistä ja opponointia. Opiskelija oppii tieteenalan viite- ja lähdejärjestelmän käytännöt. Lisäksi harjoitellaan käyttämään esitystekniikkaa suullisen esityksen tukena.
Työelämärelevanssi
Yhteistyötaidot, tiedonhankintataidot, suulliset viestintätaidot, työn organisoinnin ja suunnittelun taidot, projektinhallintataidot, analysointitaidot

- Opettaja
Minna Opas
Tavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa tutkimusalaan liittyvän pienimuotoisen tutkimusprojektin. Hän tuntee pääpiirteissään aineistojen tuottamisen erilaiset mahdollisuudet, ymmärtää teorian roolin aineistolähtöisessä tutkimuksessa sekä hallitsee tieteellisen esittämisen ja tieteellisen tekstin arvioinnin perusteet. Opiskelija harjoittelee etnografisten menetelmien käyttöä sekä ryhmätyö- ja seminaarityöskentelyn taitoja. Hän harjoittelee tiedonhakua, tutkimustekstin lukemista ja kirjoittamista sekä tieteellistä esiintymistä ja opponointia. Opiskelija oppii tieteenalan viite- ja lähdejärjestelmän käytännöt. Lisäksi harjoitellaan käyttämään esitystekniikkaa suullisen esityksen tukena.
Työelämärelevanssi
Yhteistyötaidot, tiedonhankintataidot, suulliset viestintätaidot, työn organisoinnin ja suunnittelun taidot, projektinhallintataidot, analysointitaidot

- Opettaja
Minna Opas