• Seminaarin tavoite on syventää opiskelijoiden näkökulmaa heidän kiinnostuksensa mukaisiin kaupunkitutkimusaiheisiin.
  • Kukin opiskelija laatii yhden suppeahkon kirjallisuuskatsaustyyppisen seminaariesitelmän ja esittelee sen muille. Esitelmistä käydään yhteinen keskustelu.
  • Aineistoina hyödynnetään yliopiston kirjaston artikkelitietokantoja. 
  • Seminaaripaperit ja aineisto jaetaan muiden tutustuttavaksi Moodlen kautta. 

Lähiöt 2020-luvulla -kurssilla perehdytään lähiöiden syntyyn ja kehitykseen osana kaupungistumista, lähiömielikuviin, kokemusperäiseen tutkimukseen, uudistuspyrkimyksiin, sekä lähiöiden uusiin ja vanhoihin etuihin ja haasteisiin osana 2020-luvun kaupunkikehitystä. Kurssilla tehdään pienryhmissä käytännönläheinen projektityö, jossa vertaillaan kahta turkulaista lähiötä ja niiden uudistumiseen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Käsiteltäviä teemoja ovat esimerkiksi täydennysrakentaminen, osallisuus, saavutettavuus ja yhteydet, kyseisten lähiöiden määrittyminen paikallisesti ja mielikuvissa, niiden sisäinen jakautuminen ja sosiaalinen sekoittuminen.

Kurssilla harjoitellaan monitieteellistä tutkimustyötä sekä ja projektityöskentelyä, yhteistyötä ja viestintää käytännön toimijoiden kanssa. Kurssilla käytetään monipuolisesti erilaisia tutkimusaineistoja ja tiedonkeruumenetelmiä. Käytännönläheinen kurssi kartuttaa työelämätaitoja.

Kurssilla esitellään kaupunkitutkimuksen lähtökohtia ja peruskäsitteitä sekä eri oppiaineiden lähestymistapoja kaupunkitutkimukseen.